tiistai 23. elokuuta 2011

Zombies everywhere.

Heipähei taas pitkän ajan jälkeen. Tiedän, olen ollut laiska enkä ole tänne kirjoitellut. Syy on yksinkertasesti se koulu josta taisinkin viimeeksi valittaa. Eikö sitä pitäis jo hälytys kellot soida, kun on yhtä tympääntynyt ja väsynyt kuin keväällä kokonaisen vuoden jälkeen.

Noh, kumminkin tuolta hirmulaitokselta olen ehtinyt tekemään yhtä sun toissta.
Viime viikolla käväsin tallustamassa tyhjennetyn Tammerkosken pohjassa. ( Kjeh, kjeh, eihän se luvallista ollut mutta pakkohan se oli)
Oli se kyllä omalaatuinen kokemus. Tepastella siellä kaiken romun ja kuolleiden kalojen seassa. Onneksi en niitä pahemmin säikähtänyt kun olen kakarana tottunut niitäkin näkemään niin paljon.
Siinä sitten Mimman kanssa pelattiin niiden kalojen ja pienen vesikohdan ylite mentäessä '' valitse oikea kivi'' peliä. Ei olisi ollut kiva valita väärää ja kaatua sinne kalojen ja kuravelliveden sekaan.
Sain jalkanikin telottua kun kiipesin sen korkean aidan ylitse mikä sitä koskea ympäröi, minut kun tunnetaan kiipeily taidoistani... Oikeaa säärtäni siis kaunistaa komea mustelma ja hankautumat. Toinen haaste oli myös päästä ylös sieltä koskesta, taas viitaten kiipeilytaitoihini ja korkeaan muuriin.


Ainaki hauskaa oli :D

Paljo siel porukkaa pyörii kielloista huolimatta. Tästä päästäänki kysymyksee, mikseivät vartioineet mitenkään jos ei halunneet uteliaitten ihmisten sinne menevän :D

Sieltä sitten kävin poimimassa mimman kanssa omat zombie tartuntamme, ja tartutimme sen sitten poikaystäväänikin.
Se oli sitten lauantaina lähtö Zombie walkille.


Sen näkösenä siellä sitten pyörittiin. Meni iha mukavasti aikaa kyhää tota naamaa... Että myöskin pestä sitä pois. Siitä operaatiosta kerronki teille oikee erillises kirjotukses.
Oli kyllä iha perkelee mukavaa tuolla Zombie walkilla. Ehdottomasti osallistun vielä uudestaankin jos järjestetään :)
Hienot oli esityksetkin puistoissa.
Ainut miinuspuoli oli se että oli illemmalla pakko lähteä jo ennen tapahtuman loppua kun oli niin julmetun kylmä ja nälkäkin.

Koulussa on myöskin melkoisenn Zombie touhua, ei jaksais kiinnostaa :( Teen kaverille paitapuseroa asiakastyönä ja se tuntuu iha ylitse pääsemättömältä hommalta ku kaavat menee pielee ja kaikkee. Opettaja hönkäilee niskaa ja marmattaa aina ku tilaisuuden saa.
Onneksi tässä jaksossa joka kestää niin kauan kunnes alkaa työharjoittelu, meillä on perjantait vapaata ! Maanantaista torstaihin tosiaan on sitten 8-16 joka päivä mutta kyl sen kestää.

Mutta sellaisia sitten tänään, en jaksa enempää kirjoitella :)



5 kommenttia:

  1. Olisin itsekin halunnut tuonne koskenpohjalle seikkailemaan mutta en saanut seuralaista innostumaan! :D

    VastaaPoista
  2. Näytänpäs minä hurmaavalta zombielta. :D Ja sinä viä ihanammalta. :D

    VastaaPoista
  3. Chastel: Noo, jos yhtää lohduttaa nii siel haisi ja siel oli kuolleia kaloja kaikkee muuta moskaa :D

    Mimski: Joo, todella hurmaavia oltiin. Missikisoihin ois kyl pitäny osallistua :)

    VastaaPoista
  4. Lauratäälmoi, löysin tämän ja liitynpä sun stalkkaajiin. :} Oisin myös halunnut käydä kosken pohjalla, mutten muka ehtinyt. Mietin myös, pitääkö sinne todella kiivetä niiden muurien yli, en ole varma olisinko päässyt hengissä. Mutta oisin halunnut käydä valokuvaamassa siellä. :O

    VastaaPoista
  5. No mutta tervevaan ja tervetuloo :D Haha, piti sinne kiivetä juu, ei ollu todellakaa hauskaa :D niih, mä otin muutamii kuvii mutta ei niist tullu kauhee hyviä. Oon vähä hätäne ja huono kuvaaja :D

    VastaaPoista