maanantai 6. elokuuta 2012

Otsikko joka tekisi mieli sanoa mutta jätän sanomatta koska palkokasvit.

Hjoops, en oo kirjotellut kun ei ole yksinkertaisesti kiinnostanut, ikävää mutta totta enkä jaksa kierrellä.

Koen tyylillistä kriisiä, vihaan vaatekaappiani vielä enemmän kuin ennen, leikkasin / leikkaan lisää hiuksiani koska tämä sama malli vituttaa.
Ostin housut koska halusin ja huomenna ostan niittejä ja isken ne sivusaumoihin, mikäli niitä liikkeestä löytyy, toisessa tapauksessa tilaan netistä ja teen saman.
Haluan lyhyen, päheän ja komean nahkatakin, jonka olalle isken piikit. Tätä kutsun vitutus nahkatakikseni. Haluan New rockin kengät.
Haluan myöskin jo tilaamani tekonahka hanskat ja kynsikkäät. Haluan pitsistä, tyllistä ja sametista eroon.
Halajan puhvihihaisia, yksinkertaisia tai vähemmän yksinkertaisia kauluspaitoja. Haluan ennen kaikkea koppalakin.
Haluan nahkaremmejä tiettyyn paitaan jonka haluan joskus löytää. Haluan mustan farkkuhameen johon haluan tunkea d-lenkkejä ja nyörityksiä.

Kyllä, kuulostaa todella pelottavalta niistä jotka tietävät minkänäköinen tyylini on ollut ennen, aika läheltä voisi sanoa goottityyliseksi. Mutta nyt minua on alkanut niin vituttamaan sanat '' Gootti, gootit, goottimusiikki ja goottielämä. '' . Minä en ole, enkä ole koskaan ollut gootti ja olen siihen saatanan tyytyväinen.
Pitäisi olla just ja niin tietttyä. Kuunnella just ja niin tiettyjä bändejä ja vaikuttaa just ja niin siltä.
Kun muunnan tyylini sellaiseksi kun äsken ripitin, minä saan olla ihan mitä haluan ilman että kukaan tulee valittamaan '' sä oot iha feikki. :( ''

Saan ihan rauhassa kuunnella intohimoani Marilyn Mansonia, ilman että joku näsäviisas tulee naputtamaan että olen kuten teinit ja olen feikki taaskin.
Saan kuunnella myös kaikessa rauhassa Slipknottia, Ruoskaa, Kotiteollisuuta, Rammsteinia, Turmion Kätilöitä ja muuta enemmän kuin helvetin hyvää musaa !
Käyn edelleen samoissa tapahtumissa, mutta ei ainakaan tarvi huolehtia siitä että mistä bändeistä puhuu ettei ihmisiltä tule katseita '' miks toi näyttää tolta ja kuuntelee tollasta? '' Saaatana soikoon !!

Hyvää yötä ! ( ja älkää vetäkö niitä palkokasveja nenään, olkaa gootteja ja elää gootti säädösten mukaan jos haluatte, fine by me. Tämä oli minun oma turhautumis ja kyllästymis puhe.)

1 kommentti: