Heart attack. Suomeksi sydänkohtaus. Sitäkö mä tässä poden? Tosin en tappavaa. Mutta epämukavalta se tuntuu ku välil tuntuu että syke on hitaampi ku veden pääl lipuva lehti ja toisene hetkenä tuntuu että se on ku pyörivä pallo koskessa.
Ei ehkä oo viisasta raakkua hereillä 2 aikaan yöllä, kun seuraavana aamuna pitää raahautua vielä töihin. Sitten alkaa viikonloppu. Jota en kyl haluais kohdata taaskaan.
Ehei, ei ahista. Pääseekö tästä enää ku ylemmäs tästä pisteestä? Ku vaa joku laskis sen köyden tänne perkelee mullan alle missä täl hetkel virun. Et pääsis joskus kiipee ylös täältä.
Ei tässä oo järkee mennä nukkumaan kun ei väsytä, ei nukuta eikä tuo mieleni mihkään oo vielä sammunut.
Pitemminkin tuntuu että elän uni maailmaani, eläny jo muutaman päivän. Se on kauhee tunne se ku vois hukkua siihen ahistukseen, minkä jälkeen on aivan saatanan ihana herää, ja tajuta että hah, se oliki vaa unta. Ei tunnu enää nii pahalta.
Ainut paha täs vaa on että mä en herää tästä fiiliksestä. En ainakaa mikäli tää meno jatkuu tällasena. Ei sitä auta ku kestää ja toivoo että joskus löytäs sen aukon jäässä, josta pääsee kiipeen takas jään päälle sieltä hyytävästä vedestä.
Taas sopii Turmion kätilöiden Pirun nyrkki hyvin fiiliksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti