torstai 15. maaliskuuta 2012

Feelings.


Mm'hm, sinänsä outoa että piirsin pitkästä aikaa. Ei ole ollut pätkääkään inspiraatiota. Vaikkakin kuvilla selittäminen omat fiilikset ovat aina auttaneet mua mutta ei vaan ei. Koulussa tänään alkoi kumminkin liikaa vaivaamaan ja tunsin syvää pakkomiellettä saada piirtää tällainen. Itse sanoisin että parhaimpia mitä olen koskaan tehnyt. En ole järin hyvä piirtämään mutta omalla asteikollani tykkään tästä.
Kuva ei ole järin hyvä sekään, koska olen väsynyt enkä jaksanut alkaa pelleilemään asetuksien ja valotusten ja kuvakulmien kanssa saadakseni tästä hyvän kuvan.
Good night.

1 kommentti: