maanantai 2. huhtikuuta 2012

Huomio huomio sitä sun tätä ja tota !

No joopajoo, ekaksi voisin kirota tuota jumalatonta lumisadetta :( Tän ja eilisen päivän aikana tuonne tän talon sisäpihalle on tupruttanut varmaan kieltämättä 30cm lunta :( Kysymys kuuluu, että miksi meidän annettiin jo nauttia kevään ihanasta auringosta ja lumettomista kaduista?








Toiseksi kiroon sitä että sain sitten jonkun kuume/flunssa taudin viikonloppuna ja nyt sitten on kiva tehdä opinnäytetyön kirjallista osaa ihan aivot tuut asennossa. Jouduin tänään myös seilaamaan puolikuolleena koululle tekemään taso- ja poikkileikkauskuvia kun niitä ei saa kotona tehtyä kun ei ole sitä ohjelmaa! :/ Ei ollut ollenkaan hyvä olo. Lisäksi päätin juuri tänään kaikista päivistä mennä Nordeaan hakemaan verkkopankki tunnuksia, ja tottakai siellä oli aivan järkyttävä jono, ja virkailijat tuntuivat enemmän keskittyvän siihen vesilasillisen litkimiseen kun asiakaspalveluun -.- ja suuri kitinän aihe oli se että minun kännykkänikään ei toiminut, siinä sitten istut melkeen 40min tuijottaen vaan eteesi kun ei ole mitään mihin keskittyä. Mp3 soitinkin jäi kotiin aamulla kun ei aivot luistanut että mitä pitäisi ottaa mukaan.

Kitinät sikseen nyt kuitenkin, esittelen teille meinaan uuden blogini :)
Se keskittyy omiin käsitöihini, enemmänkin hiuskoristeisiin, ehkä joskus vaatteisiin. Joskus jotain kokkailuja saattaa eksyä mukaan.
Anyway perusidea tässä uudessa blogissa on se, että sieltä voitte bongailla itellenne hiuskoristeet tai vaatteet, voitte tilata juuri sellaisen hiuskoristeen kun haluatte, minä metsästän mahollisimman kuvaavat materiaalit, teen hiuskoristeen ja myyn. Ja mitä hintoihin tulee, haluan pitää ne melko edullisina koska haluan nähdä enemmän hiuskoristeita nykypäivän ihmisillä ja korkeat hinnat eivät asiaa auta. Joten eikun toivomaan mitä haluaa ja voidaan yhdessä miettiä sitten hinnat yms :)

http://damnedrosysale.blogspot.com/ <-- Sieltä löydätte kyseisen blogin :)

Ekassa tekstissäni olen nyt esitellyt vanhoja töitä koska en ole viime aikoina kiireiltä ja inspiksen puutteiltani tehnyt mitään. :S

Mutta sellasia, kurkatkaa ihmeessä ja saa kertoa blogista eteenpäinkin, itseasiassa se olisi todella mukavaa :)
Hyvää toivottavasti lumisateetonta loppuviikkoa kaikille jossen mitään enään tällä viikolla kirjoittele !!

3 kommenttia:

  1. Mä mietin et voisin alkaa enemmän kirjoittaa kirjoista, koska niistä tulee tässä haasteen aikana muutenki pölistyä aika paljon. Ja musta ois kiva jos sais jonku kirjakaupan mukaan sponsoriks mut siihe mennes pitäis olla jo aika paljo lukijoita. :D

    VastaaPoista
  2. plus leffoista koska käyn aika usein elokuvissa. :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea kyl tuo blogi, kivoja juttuja oot jo saanna sinne ^^ Nimi on muuten ihan huippu!:)

    VastaaPoista