Pitkä otsikko mutta pitkä oli 2 päivääkin. Oli aivan järkyttävä(n hieno) reissu. Kukaan ei usko minkälainen fiilis on ollut, kun lähdettiin Mimman kanssa 22.50 perjantai iltana kohti kalasatamaa kaupan kautta, sieltä ostettiin energiajuomaa ja eväitä, tulevaa yötä varten.
Sieltä suunnistettiin bussilla keskustaan ja metrolla kohti kalasatamaa, jossa seuraavan päivän Sonisphere järjestettiin. Paikanpäällä lähdettiin eka väärään suuntaan vinossa olleen opastus kyltin takia, mutta löydettiin kuitenkin perille lopuksi. Jonotus täten alkoi 23.50 kalasataman kivikasan päällä, siinä sitten istuttiin ja ''nukuttiin'' koko yö, unta kertyi kaiken kaikkiaan n.30 min ja sekin tooodella katkonaisesti. (kiitos lokit) Oli yöllä välillä ihan pirun kylmä, mutta aamuaurinko pelasti.
Aamulla sitten joskus 6.30 lähdettiin kahvin metsästys reissulle, kun tajuttiin että on lauantai eikä lähi K-market aukeakaan vasta kun 8! Metrolla siis keskustaan, Rautatie asemalle vessaan ( Jossa kohdattiin hullu raivoaja mummeli) ja kauppaan ostaan päivän eväät ja vettä. Samalla saatiin Mimmalle se elintärkeä kahvi!
Takasin kalasatamaan saapuessamme huomattiin että oli ihan saakelin kuuma, ja se kuumuus vaan paheni päivää kohden, todellinen lämpöhalvaus. Onneksi olin viisas enkä laittanut isompia meikkejä, koska ne vähäsetkin kirjaimellisesti suli mun naamastani. 12 aikaan aukesi portit, joka tarkoitti sitä että Mimma sai luvan pikakävellä lavalle kun juosta ei saanut. Itse jumituin portille kun Tiketin liput ja niiden järkkäreiden laitteet vammas, eikä ne lukenu niitä koodeja. Mimma oli kuitenkin päässyt eturiviin ja varannut minullekkin paikan.
Siitä alkoikin sitten armoton kuumuus, ahdinko ja niin edelleen. Stamina oli aikas basso täytteistä ja se jytisi aika hyvin tyhjässä mahassa, ei tuntunut kivalta. Seuraavaksi soitti Mastodon, joka oli omasta mielestäni maailman tylsin keikka, biisit oli tasasta mössöö vaan, en erottanu millo biisi vaihtu, ja esityskin oli todella tylsä, äijät seisoo soittamassa kitaraa ja vetää jotain ihme ilmeitä välillä, ei sitten muuta.
Sitten tuli se oikea piru, eli In flames. Se tungos ja paine oli niin hirveä että hohhoh! Kiitän onneani että laitoin korsetin päälle, koska muuten olisi niin sattunut luihin kun painautu niin kovaa sitä aitaa vasten. Se paine jatkui keikan alusta loppuun. Ensiks ei tuntunu missään mutta sitten ku alko nälkä hiipiin esiin piilostaan, alko heikottaan ja lopuksi mietin jo että mahdanko selvitä niin kauan että bändi lopettaa ja saan laukusta syötävää? Noh, jaksoinhan minä, tosin näkö heitti jo nii että oli vaikee seurata lavalla liikkuvia soittajia.
Siitä selvittyä alkoi Slipknotin odotus, siinä sitten söin lyttääntyneen roiskeläpän ( mikropizza ) ja join vettä. Jalat oli tässä vaiheessa jo niin muusia etten voinut seistä paikallani, joten steppasin siinä 1.5h paikallani kun odoteltiin.
Sitten tuli aika sen mitä oltiin odotettu ja kärsitty sen vuoksi, eli SlipKnot!! Slipknotin ajaksi päästin Mimman eturiviin, itse seurailin sitten Mimman takaa. En valehtele jos sanon että kokisin sen kaiken jonotuksen ja muun tuskan vaikka heti uudelleen, jos pääsisin takaisin, koko keikka oli niin mahtava! Tuli kyllä niin hyviä biisejä ja lava show oli aivan mahtavaa, tässä siitä teille kuvia:
Siinä näkyy ensimmäinen taustakangas ja lavan varustusta.
Yes yes, kyllä mekin rakastetaan teitä. Ei vais, Fuck you all!
Kyllä siinä on kanssa näky, rumpusetti pyörii ylhäällä ja vielä rumpali soittaakin samalla! On se Joey Jordison helvetinmoinen taituri!
Tuo Klovni oli kyllä niin hyvä, oikein mukavaa menoa järjesti siellä! Muunmuassa heitti siihen suoraan meidän eteen sellaisen metalli tynnyrin, siihen eturivin ja lavan väliseen tilaan. Joka näkyykin seuraavassa kuvassa:
Tässä onkin bändin Dj Sid Wilson, hyppäämässä alas lavalta villitsemään faneja, olin niin iloinen kun kerrankin sain kiinni esiintyjän haalarista! Ei voinut hienompaa olla.
Tuo oli kyllä hienoa kun tuo setti nousi ilmoihin ja pyöri, samalla soittajan riehuessa tuolla ylhäällä.
Kaksin aina parempi!
Vaikka tästä näkyykin huonosti, niin yhdessä vaiheessa Sid roikkui tuon setin reunassa kiinni. Se oli hupaisaa.
Kyllä se tuosta miehestä hieno ääni lähtee. Corey Taylorhan se tietenkin.
Lopuksi vielä In Respecting Memory of Paul Gray. Esiintymispuku tuotiin lavalle.
Kyynärpäät ja käsivarret on aivan käsittämättömän kipeet, samoten jalat ja selkä tästä reissusta, mutta kaikki oli sen arvoista. Ei mennyt rahat eikä jonotukset hukkaan laisinkaan!!
Toivon todella että Slipknot vielä jatkaa ja tulee vielä joskus suomeenkin, vaikka hieman huonolta näyttääkin, ja ymmärtäähän sen.
Mutta parasta toivoen eteenpäin vaan.
Nyt tämä tyttö painelee nukkumaan, vaikka on jo yksi yö nukuttu kunnolla, ei se ole vielä korjannut edellisen yön nukkumattomuutta. Hyvää yötä !
Lopuksi vielä lisäyksenä tietenkin Isot kiitokset Mimmalle seurasta ja mun päähän takomisesta että me ei kuolla :'D
