sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Loma - It's nearly over :(

Voi voi rakas lomani on tätä iltaa vaille loppu. Minua ei yhtään huvita palata kouluun, kiitos viimeistenkin kiinnostuksen rippeiden viemisestä kuuluu opettajalleni ja koulutuspäällikölle. Onneksi huomenna ei tosiaan ole kyseisen hyypän tunteja, ainakaan muistaakseni, ei, ei en jaksa mennä katsomaan lukujärjestystä vielä. Positiivinen asia on se että koulu alkaa huomenna vasta 09.00.
Huomenna haen myös uudet silmälasini <3 Mutta mitä siihen kuluneeseen lomaan tulee, on ollut todella mukavaa. On tullut nähtyä Äitiä, kisuja (Jopa omaa tulevaa kurttunaamaakin ^^ ), murua ja kavereita. Aikas täyteläinen loma. Ostoksiakin on tullut tehtyä, mitkä olenkin jo esitellyt. Kävin katsomassa myöskin 2 leffaa loman aikana. Ensiksi tämä Kaksin karkuteillä piirros elokuva. Yleensä minä inhoan yli kaiken näitä disney yms leffoja mutta tuo oli mainio. Osaksi varmaan vaikutti se että kävimme sen katsomassa englanniksi joten se kaikki ei kuulostanut niin tyhmältä. Sitten toiseksi käytiin itseasiassa juuri tänään ennen lähtöäni helsingistä The Rite. Hui sissus, uskalsin mennä kauhuelokuvan katsomaan leffateatteriin!! (Ennen ei olisi ollut edes ongelma, mutta minusta on tullut pelkuri nykypäivänä.) Oli meinaan tuo leffa aivan saakelin hyvä. Ei liian sellainen tehty ja yli tehty. Suosittelen lämpimästi kaikille ''kauhun'' ystäville :)


Olen saanut myös levättyä aika hyvin tämän loman aikana, olen mennyt hämmästyttävän aikaisin nukkuun lähes joka iltana. Olisinkohan kerran tai kaks valvonu vähäsen yli 00.30 :D Muina iltoina lähinnä menin nukkumaan 23-00.00
Tulen niiiin kaipaamaan tätä lomaa, kun joudun huomenna kouluun. Noh, ehkä siitäkin selvitään jollain supervoimilla.
Mutta juu, ei tässä muuta. Lukemisiin taas :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti